Miten Suomi ja yritykset saadaan nousuun?

Hallituksen tavoitteena ollut kolmen työpäivän lisääminen vuositasolla ja joustavalla tavalla ei mennyt työmarkkinajärjestöissä läpi. Koska suunta ja tavoite piti kuitenkin jollakin tavalla pyrkiä säilyttämään, tavoite pirstottiin viikko- ja päivätasolle, jolloin puolen tunnin työajan lisääminen viikossa tarkoittaa kuuden minuutin lisäämistä päivittäiseen työaikaan.
Todellinen tuottavuusloikka olisi tässä! Tuottavuus kasvaisi aivan eri tavalla, jos lopetetaan turha huolestuminen ja asioiden vatvominen.
Mistä me huolestumme?

40 % asioista ja uhkista, jotka eivät koskaan toteudu
35 % asioista, joihin emme voi itse mitenkään vaikuttaa
15 % asioista, jotka lopulta toteutuivat paljon pelättyä paremmin
8 % mitättömät huolet
2 % todelliset ja aiheelliset huolet
Mikäli siirrämme 1 tunnin päivässä turhaan huolestumiseen käyttämästämme ajasta rakentavaan ja tuottavaan toimintaan, työtehoa voidaan kasvattaa kymmenkertaisesti verrattuna nyt saatuihin tavoitteisiin.
Todellista kehitystä tapahtuisi, jos vain osaisimme ajatella avarasti, nousisimme poteroistamme kuuntelemaan rakentavia ehdotuksia myös vastapuolilta sekä luopuisimme sinnikkäästä saavutettujen etujen puolustamisesta ja itsekkäästä seuraaviin vaaleihin tähtäävästä propagandasta.